Yritys

Auktorisoitu tilitoimisto, joka puhuu selkeää suomea

Euroaccount on lahtelainen auktorisoitu tilitoimisto, jonka tekeminen on ihmisläheistä, selkokielistä ja hivenen rennompaa kuin mitä kirjanpitäjiltä odotetaan. Talous on tarkkaa puuhaa, mutta tylsää sen ei tarvitse olla.

Niin kuin moni muukin, olemme luotettava ja asiantunteva tilitoimisto, mutta se ei tarkoita kapulakieltä. Kerromme asiat selkeällä suomella ja riittävän monta kertaa, niin että sen ymmärtää kauppakorkeakoulun käymätönkin. Puhumme yrittäjän kanssa samaa kieltä, koska vain siten asiat hoituvat.

Teemme huippulaatua, mutta huippuhintaa emme ota. Meille tärkeintä on onnellinen asiakas, jonka taipaleelle saamme osallistua ja jonka parasta ajattelemme kokonaisuutena.

Asiakkainamme on monenlaisia yrityksiä: Isoja ja pieniä. Aloittelevia ja pitkäikäisiä. Rakennusalalta lifestyleen. Yrityksiä, jotka ovat naisten tai miesten johtamia. Jokainen on meille tärkeä, ja jokainen tuntee meillä itsensä tärkeäksi. Tutustu referensseihimme. 

Teemme yhteistyötä laadukkaiden yhteistyökumppanien kanssa. Toimintamme on sujuvaa ja tietosi ovat turvassa, sillä käytämme suurten ohjelmistotalojen luotettavia taloushallinon järjestelmiä.

Rakastamme hyvää palvelua, ja pienenä perheyrityksenä annamme sitä myös omille asiakkaillemme. Kaiken lisäksi saatamme olla joskus jopa hauskoja. Ota meihin yhteyttä. 

Euroaccountin tarina

Euroaccount syntyi, kun Hanna Mattila hurahti numeroihin. Tilitoimisto on kasvanut ja kehittynyt asiakkaidensa mukana.

”Tilitoimistoala on muuttunut viime vuosina paljon. Vaikka se ei ole aloista mediaseksikkäin, se on yhä enemmän ihmisten kanssa toimimista ja konsultoivaa tekemistä, ei mitään mappien pyörittelyä. Joku haluaa ostaa vain numeronmurskausta, ja sekin on sallittua, mutta me haluamme antaa enemmän. Me emme myy paperia vaan palvelua: isoista ketjuista poiketen haluamme olla asiakkaan henkilökohtainen kumppani ja perehtyä syvällisemmin hänen liiketoimintaansa.

Olen opiskellut merkonomiksi ja tradenomiksi. Itselläkin oli joskus väärä kuva alasta yksin puurtamisena, mutta kun tein myyntipuolen, talousassistentin ja asianajosihteerin töitä, tutustuin myös kirjanpitoon ja mieleni muuttui. Huomasin, että tykkäsin numeroista valtavasti.

Numerot ovat kiinnostavia ja loogisia. Pidän siitä, että saan päätellä, mitä numeroiden takana on. Kirjanpidossa kaiken täytyy olla sentilleen tasan, ja on hienoa, kun saa kaiken täsmäämään. Oma perhearki neljän lapsen kanssa on välillä kaaosta, numeroiden kautta saan varmaan myös järjestystä elämään.

Olen myös opettanut sekä aikuisopiskelijoita että nuoria. Nyt siihen on yhä vähemmän aikaa, mutta opettaminen on edelleen mukavaa.

Vuonna 2011 uskaltauduin perustamaan oman toiminimen.

Euroaccount pohjautuu minun työhöni, mutta Gabrielin eli Kapun mukaan tuleminen mahdollisti asioita ihan uudella tavalla. Yritys muutettiin osakeyhtiöksi, ja Kapu on ottanut vastuulleen hallinnolliset asiat, myynnin, kehittämisen ja lainsäädännön seuraamisen. Hänen ansiostaan voimme tarjota yhä laadukkaampaa ja monipuolisempaa palvelua.

Oma liikevaihtomme on kasvanut joka vuosi ja asiakasmäärämme kasvaa kovaa vauhtia, joukossa monta menestystarinaa. Itsemme lisäksi meillä on ulkopuolisia työntekijöitä. Kasvusta huolimatta pidämme tarkasti kiinni siitä, että olemme helposti lähestyttävä ja asiakasta vaikka kädestä pitäen neuvova tilitoimisto.

Me haluamme astua asiakasyrityksen sisälle ja auttaa niitä sisältä päin. Painotamme itsellemme koko ajan, että pitää ajatella ikään kuin olisimme siellä asiakkaalla töissä. Omasta mielestämme olemme onnistuneet siinä aika hyvin. Erilaisissa Facebook-ryhmissäkin saamme paljon suosituksia ja kehuja neuvonnasta ja ammattitaidosta.”

Back to top